Tänään on kyllä ollut pitkä ja raskas päivä. Aamulla noustiin ajoissa, ja mentiin aamupalalle heti, kun se oli valmis. Nopeasti syötiin ja painuttiin puolijuoksua asemalle. Vaikka aamulla ei vielä kovin kuuma ole, niin ehdittiin hyvät hiet saada pintaan, kun tavaraakin on niin paljon. Asemalla sitten huomattiin, että juna olikin myöhässä, mutta eipä näistä koskaan tiedä.
Matkattiin paikallisjunalla Pisaan, jätettiin tavarat säilytykseen ja lähdettiin kävelemään Pisan tornille. Matkaa oli ehkä reilu puolitoista kilometriä.
Torni oli vino. Vinompi kuin mitä kuvista antaa ymmärtää, jostain syystä kamera korjaa "asentoa" jopa ihan suoraksi. Torni oli myös tosi hieno, olisi vaikka ei olisi vinokaan. Marmoria.
Meillä oli ihan hyvin aikaa ennen seuraavan junan lähtöä, ja torni oli nopeasti katsastettu, kun ei nyt lähdetty sinne kiipeämään. Pisassa on myös aika kätevästi järjestetty turistin asiat siinä melessä, että samalle aukiolle oli kerätty muitakin nähtävyyksiä, joten turistikierros ei siis tällä kertaa vienyt paljoa aikaa.
Käytiin vähän syömässä ja käveleskeltiin Pisan kävelykatua takaisin asemalle. Matkalla ostettiin S:lle olkihattu katukauppiaalta (tai kyläkauppiaalta, niin kuin S sanoo). Lisäksi käytiin yhdessä tavaratalossa. Täällä on hyvät alennusmyynnit, ja kivoja vaatteita. S osti shortsit.
Varsin italialainen katunäkymä.
Genovaan menevä juna oli aluksi puolityhjä, ja saatiin tavaratkin yllättävän helposti aseteltua (nyt ymmärrän, miksi Interraililla suositaan rinkkoja - sillä tavalla varmistetaan, että yksittäisestä laukusta ei tule niin painava, ettei sitä jaksa nostaa junan hyllylle säilytykseen...). Viereisessä loossissa istui brittiperhe, joka kaivoi heti junaan tultuaan eväät esille: hajujuustoa ja keksejä.
Matkalla ohitettiin mm. Carrara ja nähtiin marmorivuoret. Sieltä sitä kiveä varmaan Finlandia-taloonkin roudataan.
Genovassa vaihdettiin junaa, joka oli sekin vähän myöhässä. Tällä kertaa paikkaliput olivat kuuden paikan osastoon, jossa istui kaksi ehkä brittiä tai amerikkalaista turistia. Nuo vaunuosastot ovat siinä mielessä mälsiä, että isoille laukuille ei ole kunnolla paikkoja, jouduttiin ottamaan isoin kassi jalkoihin ja vähän puuduttiin matkalla.
Mitään käsitystä ei ollut siitä, missä vaiheessa San Remon pysäkki tulee, ja kellon mukaan tähdättiin ovelle. Kuulutuksista ei saanut oikein selvää, kun ei tiennyt, onko puhe jotain italiankielistä selostusta vai paikkakunnan nimiä... Junahan oli tietysti jätättänyt lisää, eikä aikataulun mukaan tuleva pysäkki ollutkaan meidän. Siinä sitten oltiin tien tukkona isojen pakaasiemme kanssa. Seuraavakaan pysäkki ei ollut vielä San Remo. Hyvin pystyttiin antamaan tietä muuten, mutta yksi itsepintainen mummo halusi välttämättä katsoa, eikö laituri kuitenkin olisi toisella puolella junaa (vaikka matkustajia oli jo jäänyt pois siitä toisesta ovesta). Ei se sitten kuitenkaan halunnut sinne viereisille raiteille hypätä.
San Remon rautatieasema oli tunnelissa, ja toisaalta pieni (vain kaksi raidetta), mutta toisaalta valtavan kokoinen. Ulospääsy oli varmaan vähintään puolen kilometrin pituisen tunnelin päässä, matkalla oli kolme liukuhihnaakin. Lentokenttä tuli mieleen siitä järjestelystä.
Hotelli melkein 4 kilometrin päässä asemasta, joten mentiin taksijonoon. Yhtään taksia ei näkynyt missään, ja yksi mies rupesi soittelemaan autoa paikalle. Taksi tulikin, ja jonossa ollut rouva meni sitä valtaamaan. Samalla aseman ovesta tuli yksi vanhempi nainen, joka meni häsläämään taksille, yritti ilmeisesti puhua itsensä taksiin. Taksikuski ei ottanut kumpaakaan naista kyytiin, vaan sen miehen, joka oli taksin soittanut. Sitten vielä yksi pariskunta tuli marmattamaan sille etuilijanaiselle ja patistivat sitä jonon perälle. Loppujen lopuksi etuilija kuitenkin tunki seuraavaan taksiin sen toisen rouvan kanssa.
Saatiin loppujen lopuksi taksi ja ajettiin hotelliin. Kiva hotelli, mutta lapsia ei taida olla muita kuin meidän - toivottavasti muiden matkustajien hermo kestää ;-). Kello oli aika tarkkaan kahdeksan illalla, kun päästiin huoneeseen, eli kellon ympäri tänään matkustettiin. Mutta ihan mukava asettua vaihteeksi aloilleen pidemmäksi aikaa.
Nyt ei enää jaksa kirjoittaa. Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti